Euran kunnan järjestämät kesänäyttelyt Kauttuan Ruukinpuiston Tallinmäellä 8.6.  – 4.8.2024

 Avoinna ti-su klo 11-17, juhannusviikonloppuna suljettu

 

”Tuhat korujen vuotta” -näyttely Ruukinpuiston tallin alakerrassa

 

Yhdeksän suomalaista korutaiteilijaa pohtii tekemistään muinaisten korujen kautta ja samalla esittelee Euran muinaisuutta nykyhetkestä käsin. Näyttelyyn kutsuttu tekijä sai valita jonkin euralaisen esihistoriallisen löydön, jota käyttää inspiraationa uuteen korusarjaan tai -teokseen. ”Tuhat korujen vuotta” yhdistää ennennäkemättömällä tavalla menneisyyden ja nykypäivän muotoilua.

 

Mukaan kutsutut korutaiteilijat: Mari Syren,  Annaleena Soini, Eero Hintsanen, Hanna Korhonen, Laura Bruun, Elina Makkonen, Kaisu Tullinen, Kimmo Tulimetsä ja Meira Rauta. Asut Wuurran. Valokuvat Suvi Elo.

Näyttelyn toteutus Mari Syren ja Annaleena Soini. Tuottaja Euran kulttuuripalvelut.

 

Lastenkulttuurikeskus Kruunupään näyttely ”Varista” tallin yläkerrassa

 

Herkkyys, läpinäkyvyys, ilmavuus. Nämä kolme asiaa siivittivät lastenkulttuurikeskus Kruunupään kuvataiteilijoita työskentelyssä pienten lasten ja yli 12-vuotiaiden nuorten kanssa.

 

Varista-näyttelyssä on esillä sattumanvaraisuudesta ja toisaalta säännöistä innoituksensa saanut grafiikkainstallaatio ja suuria kokeilullisia valokuvakankaita.

 

Valokuvakerho Noisen nuorten kanssa työskenteli kuvataiteilija Merilii Simonen ja päiväkotiryhmien kanssa kehittämällään männynneulasmonotypiamenetelmällä kuvanveistäjä Veijo Setälä. Näyttelyn tuottaa lastenkulttuurikeskus Kruunupää. 

 

 

Keramoksen näyttely Maitokopissa

 

Raumalainen keramiikkayhdistys Keramos ry:n "Näin on näreet"-kesänäyttelyn teemana on metsä. Mukana näyttelyssä on teoksia kaikilta kahdeltatoista jäseniltä. Keramos ry perustettiin vuonna 1989 eli vietämme nyt 35-vuotisjuhlavuotta.

 

 

 

”Suunnistusta” – Mari Hillon ja Terhi Penttilän taidetta kuivurissa

 

Mari Hillon teokset ovat taidegrafiikkaa, veistoksia ja maalauksia, Terhi Penttilällä on näyttelyssä videoinstallaatio. Taiteilijat pohtivat teostensa kautta suunnistamista ajassa ja oman tien löytämistä elämässä.